Kuljettajilta.

Kaikki haluavat olla osa jotakin, niin myös me. Etunamme on se, että meillä on olemassa hyvä perusta. Kilaforsin perustivat ruotsalaiset kuljetusyritykset vuonna 1960. Oli erittäin selvää, mitä halusimme saavuttaa. Yhdessä kykenimme kehittämään parhaita tuotteita, jotka soveltuvat vaativaan pohjoismaiseen ilmastoon, ja varmistamaan että kaikki hyötyvät kunkin osaamisesta ja kokemuksista.

Me tiedämme mistä puhumme.

Kilaforsin-tehtaaltamme on lähtenyt yli 10 000 vaunua. Luotettavat ja pitkäikäiset rakenteet ovat olleet tunnusmerkkimme heti alusta alkaen. Kuljettajien tuntemus ja läheinen yhteistyö alan kanssa ovat tehneet meistä kysytyn toimijan.

Monia kuljettajasukupolvia.

Meillä on hitsaajia, insinöörejä, ekonomeja, myyjiä ja teknikoita. Joillakin on ollut oma kuljetusyritys, toiset ovat ehkä olleet oman vanhemman tai sukulaisen palveluksessa. Yhteistä kaikille on, että haluamme tehdä parhaamme, jotta voit liikkua tiellä yhä useampia kilometrejä – pyydämme sinulta vain lupaa päästä matkalle mukaan.

Viemme alaa eteenpäin.

Vuoden 1960 jälkeen on tapahtunut paljon. Ala on kehittynyt, me olemme kehittyneet, mutta perusta on sama: me olemme olemassa sinua varten, auttamassa sinua saamaan parhaan mahdollisen kuljetusratkaisun omiin haasteisiisi.

Kilafors-perhe.

Nykyään olemme Ruotsin suurin perävaunujen, kärryjen ja vaunun päällirakenteiden valmistaja puutavaran, hakkeen ja muun tavaran kuljettamiseen. Pyrimme markkinoiden parhaaseen jälkimarkkinatarjontaan optimaalisella käyttötaloudella ja korkealla jälleenmyyntiarvolla.

Historiamme.

1960-luvun alussa Ruotsissa oli suuri tarve toiminnallisille vaunuille kilpailukykyiseen hintaan. Niinpä kuljettajat perustivat itse 27. kesäkuuta 1961 perävaunumarkkinoille kaipaamansa yrityksen. Yritys sai nimen Kilafors Industri AB. Kilafors oli myös yrityksen kotipaikka.

Oltuaan tovin tilapäisissä vuokratiloissa Stråtjärassa yritys perusti Ruotsin ainoan erikoisrakenteisen perävaunutehtaan. Siinä, että valmistuspaikaksi valikoitui nimenomaan Kilafors, oli tärkeimpänä aloitteentekijänä Landaforsista kotoisin ollut kaukonäköinen valtakunnanpoliitikko Einar Asp.

Ensimmäinen vaunu, kahdeksanmetrinen lavavaunu, myytiin Henry Karlssonille Söderhamniin jo helmikuussa 1961. Vuonna 1989 investointiryhmä ACC osti yrityksen. Viisi vuotta myöhemmin Kilafors fuusioitui suurimman kilpailijansa BRIABin kanssa, ja BRIAB-KILAFORS-osakeyhtiö perustettiin. Muut investoijat ostivat osakkeita, ja Translink-konsernista tuli yrityksen suurin omistaja. Samalla yritys sai uuden nimen.

Nykyinen omistaja on määrätietoisesti, askel askeleelta, investoinut ja luonut pitkäkestoisen rakenteen. Toiminta on löytänyt muotonsa, ja yritys on saanut uudelleen alkuperäisen nimensä vuodelta 1961, Kilafors Industri AB. 50 vuoden kokemus perävaunujen valmistamisesta on aistittavissa kaikkialla tehtaalla. Sen ansiosta sinä kuljettajana voit ajaa turvallisesti kilometri toisensa jälkeen, kuorma kuormalta.

OTA YHTEYTTÄ

Onko tarvetta vaihtaa tai lisätä kalustoa?
Ota meihin yhteyttä, niin autamme vaunusi määrittelyssä.